Älylatu

Älylatu-hanke

Kankaanpään kaupungin urheilukeskuksessa sijaitseva erittäin suosittu tykkilumilatu on saanut modernin ja älykkään led-teknologiaa hyödyntävän valaistuksen.  Noin 1,5 kilometrin matkalle on asennettu yhteensä 55 valaisinta, joiden teho muuttuu vuorokauden ja valon tarpeen mukaan. Teknologian avulla onnistuu myös valon tehon säätäminen käyttäjien mukaan. Uudistetulla valaistuksella saadaan huomattavasti paremman valonlaadun lisäksi myös merkittävä energiansäästö sekä lisätään ladunkäyttäjien turvallisuutta.

Lisäelementtinä älyladulle on otettu myös käyttöön Strava-sovellusta hyödyntävä älykäs ajanottojärjestelmä, jonka ansiosta ladulla hiihdetyt ajat kirjautuvat myös tänne älyladun verkkosivulle.

Panostusta hyvinvointiin

Kankaanpään kaupunki kumppaneineen haluaa olla edelläkävijä uusien teknologioiden valjastamisessa asukkaidensa käyttöön ja tämä heijastuu kaupungin uudessa kaupunkistrategiassa: ”äly, taide ja hyvinvointi asuvat meillä”. Uusi slogan näkyy myös älylatu-hankkeessa: ”Äly -> Aina oikea määrä valoa ja turhan kulutuksen vähentäminen, Taide -> Visuaalinen ilme valonkäytön myötä, Hyvinvointi -> Kuntalaisten hyvinvoinnin tukeminen liikunnan myötä.”.

Keskeisenä kumppanina hankkeessa on ollut kaupungin osin omistama energiayhtiö Vatajankosken Sähkö, joka suunnitteli ja toteutti älyvalaistuksen asentamisen syksyn 2017 aikana. Älyladun kehittäminen tarjoaa merkittävän referenssin Vatajankosken Sähkölle, jonka unelmana on olla Suomen älykkäin energiayhtiö.

Kankaanpäässä on pitkät ja hienot perinteet hiihtourheilussa sekä huippuedustajia niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Menestyksen ovat mahdollistaneet kaupungin tarjoamat hyvät harjoituspuitteet sekä tietysti aktiivinen tukiverkosto ja harrastajaväki, joka talkootunteja säästämättä esimerkiksi mahdollistaa kyseisen ladun tykkilumetuksen.

Kaupunki haluaa tällä panostuksella kiittää ja tuoda arvostusta aktiiviselle talkooväelle sekä viedä hiihtoharrastamisen mahdollisuuksia jälleen askeleen eteenpäin unohtamatta tietenkään hiihtoladun käyttöä kuntoratana talvikauden ulkopuolella. Älyladun kehittäminen on osa isompaa koko liikuntakeskuksen käsittävää peruskorjaus- ja kehittämiskokonaisuutta.

Älylatu-hanke toteutettiin osana Suomi100-juhlavuotta.

Lisätietoja hankkeesta

Mika Hatanpää
Kaupunginjohtaja
Kankaanpään kaupunki
Puh: 044 577 2210

Petri Paajanen
Toimitusjohtaja
Vatajankosken Sähkö
Puh: 044 578 2275